Urbaanin kaupunkilaisen valinta
Vuokra-asunto Vallilassa
Tanssahtelua kesäisellä puutaloalueella, persoonallisia ravintoloita ja uintia legendaarisessa Mäkelärinteen uimahallissa. SATOn Vallilan vuokra-asunnot sijaitsevat toinen toistaan kiinnostavampien vapaa-ajan mahdollisuuksien äärellä.
Helsingin pohjoisempaan kantakaupungin osaan kuuluvassa Vallilassa viihtyy noin 9 000 asukasta. Suurelta osin kaupunginosa on pääkaupungille tyypillistä kerrostaloaluetta, mutta siellä on myös 1910-luvulla rakennettu pientaloalue, Puu-Vallila.
Tutustu Vallilaan kolmen vinkin avulla.
1. Historiallinen puutaloalue
Idyllisten puutalojen keskellä tuntuu matkaavan ajassa taaksepäin. Sympaattinen Puu-Vallila on Vallilan alueelle vuonna 1910 rakennettu värikäs puutaloalue. Kotoisa Puu-Vallila kukkii aurinkoisina vuodenaikoina erilaisista tapahtumista. Siellä on järjestetty muun muassa Puu-Vallilan Katubileet ja Vallilan Tangon Vapputanssit.
Puu-Vallila, Keuruuntie 11
2. Polskuttelua Mäkelärinteessä
Mäkelärinteen uimahalli on yksi Suomen suosituimmista halleista. Pitkänmatkan uimarit ja satunnaiset sunnuntaipolskijat viihtyvät Mäkelärinteen monipuolisissa puitteissa. Uimahallin erikoisuutena on noin 50 metrin pituiset radat ja useat hyppytornit, joista etenkin lapset ovat innoissaan. Uinnin lisäksi voi treenata kuntosalilla ja jumpissa.
Mäkelärinteen Uintikeskus, Mäkelänkatu 49
Uuteen SATOkotiin?
Haluatko olla kotisi ensimmäinen asukas? Haaveiletko raikkaista pintamateriaaleista ja ajattomasta ilmeestä? Tutustu uusiin ja uudistettuihin vuokra-asuntoihimme.
3. Laadukkaita burgereita
Aivan Puu-Vallilan tuntumassa sijaitsee Bites Vallila, joka on toimistorakennukseen perustettu laadukas burgeripaikka. Perinteisen hampurilaistarjonnan lisäksi ravintolassa testataan uusiakin makuelämyksiä. Arkena lounasaikaan Bites Vallillaan kannattaa mennä hyvissä ajoin, sillä se on suosittu lounaspaikka.
Bites Vallila Oy, Nokiantie 2-4
Tätä et tiennyt: Aleksis Kiven katu 11b on vanhaan teollisuusrakennukseen saneerattu asuintalo, joka pihan puolelta näyttää tavalliselta kerrostalolta, mutta kadunpuolelta komealta kivitalolta. Talon kodit ovat yhtä persoonallisia kuin historiansa – suurin osa on kahden kerroksen yksiöitä ja ylimmän kerroksen asunnoissa on kattoikkuna.
Vapaat vuokra-asunnot | Vallila
Miksi SATO?
Meidän asuntomme on sinun kotisi kaikissa elämäntilanteissa ja asuminen on vaivatonta. Huolehdimme kodistasi vuosikymmenten kokemuksella ja kehitämme uusia palveluja iloksesi. Meiltä ja kumppaneiltamme saat myös mainiot asiakasedut.