SATOn vastuullisuusraportti vuodelta 2024 on julkaistu

14.3.2025

Kerromme tänään julkaistussa raportissamme SATOn vastuullisuustyöstä vuoden 2024 aikana. Jatkoimme hiilitiekarttamme viitoittamaa, määrätietoista työtä ja lisäsimme merkittävästi uusiutuvan energian tuotantoa ja hyödyntämistä kiinteistöissämme. Käynnistimme lisäksi työn luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi rakennetussa ympäristössä. Sosiaalisen vastuun saralla onnistuimme sekä tapaturmista että mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen vähentämisessä.

SATO on julkaissut tänään vastuullisuusraporttinsa vuodelta 2024. Raportti kokoaa yhteen vastuullisuustavoitteemme, vuoden aikana toteutetut toimenpiteet sekä saavuttamamme tulokset.

Jatkoimme määrätietoisia energiatehokkuustoimenpiteitä ja investoimme uusiutuvaan, paikallisesti tuotettuun energiaan alkuvuodesta 2024 julkaistun hiilitiekarttamme mukaisesti. Asensimme aurinkovoimaloita 20 nykyiseen kiinteistöön sekä kolmeen uudistuotannon kohteeseen. Aurinkovoimaloita oli vuoden 2024 lopussa 53 SATOn omistamassa kiinteistössä. Vuonna 2024 paikallisesti tuotetun aurinkosähkön laskennallinen tuotto vastasi noin 400 kerrostaloasunnon vuosittaista sähkön kulutusta.

Aurinkoenergian lisäksi SATO investoi maalämpöön. Vuoden lopussa maalämpö oli pääasiallisena lämmitysmuotona 26 kiinteistössä, joissa on yhteensä lähes 2 000 vuokrakotia. SATO on tehnyt investointipäätöksen maalämpöön siirtymisestä 13 muussa kiinteistössä, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Yhtiön tavoitteena on olla käytönaikaisen energiankulutuksen osalta hiilineutraali vuoden 2030 loppuun mennessä.

Kertomusvuoden aikana asensimme lisäksi noin 4 000 vuokrakotiin huoneistokohtaiset vesimittarit. Motivan selvityksen mukaan vesimittarit vähentävät keskimääräistä vedenkulutusta noin 8 %. SATOkotien asukkaat pystyvät seuraamaan omaa vedenkulutustaan digitaalisesta OmaSATO-palvelusta.

Viime vuonna julkaistu luonnon monimuotoisuuden tiekartta määrittelee SATOn tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi rakennuttamisessa ja yhtiön nykyisten kiinteistöjen alueilla.

”Onnistuimme useilla vastuullisuuden osa-alueilla viime vuoden aikana, mutta olen erityisen ylpeä siitä, että otimme ensimmäisiä konkreettisia askeleita luonnon monimuotoisuus -työssä. Vastuullisena vuokranantajana meille on tärkeää vähentää toimintamme negatiivisia luontovaikutuksia ja edistää luonnon monimuotoisuutta rakennetussa ympäristössä”, SATOn vastuullisuuspäällikkö Jenni Rantanen sanoo.

Sairauspoissaolot laskivat merkittävästi

Sosiaalisen vastuun alueella vuoden tärkeimpiä onnistumisia olivat sekä mielenterveydestä että tapaturmista johtuvien sairauspoissaolojen merkittävä väheneminen. Onnistuimme vähentämään mielenterveydellisistä syistä johtuneita sairauspoissaoloja 36 % ja työtapaturmista johtuneita poissaoloja 92 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kuluvan vuoden aikana jatkamme edelleen aktiivista työskentelyä sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja työturvallisuuskulttuurin kehittämiseksi.

Hallinnollisen ja taloudellisen vastuun alueella jatkoimme yhtenäisten ja läpinäkyvien toimintatapojen kehittämistä sekä aloitimme valmistautumisen kestävyysraportointidirektiivin mukaiseen raportointiin. SATO on valmistautunut raportoimaan kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) mukaisesti vuodesta 2025 alkaen.

SATOn vastuullisuusraportti 2024 on yhtiön yhdestoista perättäinen GRI-ohjeistoa noudattaen laadittu raportti. Ulkopuolinen varmentaja on varmentanut osan ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun tiedoista.

SATOn vastuullisuusraporttiin voi tutustua täällä: SATOn vuosi 2024

Lisätietoja SATOn vastuullisuustyöstä:
Jenni Rantanen, vastuullisuuspäällikkö, p. 0201 344 270, etunimi.sukunimi@sato.fi

Mediatiedustelut:
Terhi Jokinen, viestinnän senior-asiantuntija, p. 020 134 4307, etunimi.sukunimi@sato.fi

Koti lisätty hakemukseesi!

Siirry hakemukseenPalaa hakutuloksiin