Vastuullisen vuokranantajan SATOn kesätyöpaikkahaku on avoinna
23.1.2024
SATO tarjoaa tulevana kesänä monipuolisia työmahdollisuuksia Helsingissä ja Turussa. Kesätöiden haku on avoinna 22.1.–11.2.2024. Työt alkavat touko-kesäkuussa ja jatkuvat pääsääntöisesti elokuun loppuun saakka.
Suomen suurimpiin kuuluva vuokranantaja SATO tarjoaa tänäkin kesänä monipuolisia kesätyötehtäviä kiinteistöalasta, asiakaspalvelusta ja myynnistä kiinnostuneille nuorille.
SATO on tutkitusti hyvä työpaikka: Great Place to Work -tutkimuksessa 85 prosenttia satolaisista pitää SATOa todella hyvänä työpaikkana. Toimimme vuokra-asumisen eturintamassa ja kohtaamme työntekijämme arvojemme mukaisesti: ihminen ihmiselle, rima rohkeasti korkealle ja yhdessä onnistumisen ilo. Olemme sitoutuneet edistämään monimuotoisuutta ja luomaan työympäristön, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi.
SATOlla on tänä vuonna tarjolla kesätöitä mm. kiinteistönhuoltoon liittyvissä tehtävissä talomestarina, myyntineuvottelijana, palveluasiantuntijana, asumisen palveluissa ja markkinoinnissa.
SATOn kesätyöhakua koordinoiva HR Partner Sarianna Saksa kertoo, että kaikilta kesätyöntekijöiltä odotetaan muun muassa järjestelmänäppäryyttä, palveluhenkisyyttä, mutta myös rohkeutta ja oma-aloitteisuutta. Tehtävissä tarvitaan suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi. Tietyissä tehtävissä B-ajokortti on tarpeen.
"Me odotamme innolla kesätyöntekijöitä meille. Pystymme tarjoamaan itsenäisen, mutta myös ainutlaatuisen kesätyökokemuksen. Tehtävissämme on mahdollisuus sukeltaa vuokra-asumisen mielenkiintoiseen maailmaan ja päästä kohtaamaan asiakkaitamme. Moni satolainen on tullut SATOlle kesätyöntekijäksi, ja opintojen päätyttyä tullut meille pidemmäksikin aikaa töihin", vinkkaa Sarianna Saksa.
Noudatamme vastuullisen työelämän periaatteita ja tarjoamme merkityksellisiä työtehtäviä, joissa kesätyöntekijämme voivat oppia ja kehittyä. Kesätyöntekijät saavat perehdytyksen kesätyöhön, tietoa toimialasta ja täyden tuen satolaisilta kollegoilta. Oma nimetty kesätutor tukee ja auttaa kesätyöntekijän työssä onnistumista koko kesätyösuhteen ajan.
Kuulumme Oikotien vastuullisten työpaikkojen yhteisöön ja noudatamme SATOssa Oikotien vastuullisen työpaikan ja kesäduunin periaatteita:
Kunnioitamme työnhakijaa
Perehdytämme työhön kunnolla
Esihenkilömme ovat työntekijöitä varten
Tarjoamamme työ on merkityksellistä, jossa saa kehittyä
Puutumme syrjivään kohteluun heti
Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista
Maksamme kohtuullista palkkaa
Kesätöiden haku on avoinna 22.1.–11.2.2024. Työt alkavat touko-kesäkuussa ja jatkuvat pääsääntöisesti elokuun loppuun saakka. Kaikki kesätyöpaikat löytyvät linkin takaa.
Johanna Koramo, henkilöstöjohtaja, SATO Oyj
Sarianna Saksa, HR Partner, SATO Oyj
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@sato.fi