Miikka Karjaluoto SATO Oyj:n kehitysjohtajaksi

26.9.2022

KTM Miikka Karjaluoto,48,on nimitetty SATO Oyj:n kehitysjohtajaksi. Karjaluoto on toiminut SATOssa vuodesta 2009 ja viimeksi Tampereen aluejohtajana vuodesta 2016 alkaen.

Kehitysjohtaja vastaa koko SATOn kehitystoiminnan johtamisesta ja koordinoinnista. Kehitysjohtajan tehtävä on uusi SATOssa. Miikka Karjaluoto raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Antti Aarniolle.

”Haluamme vahvistaa liiketoimintamme kehitystyötä ja varmistaa entistä paremman asiakaskokemuksen. Miikka Karjaluoto on työskennellyt SATOssa pitkään ja hänellä on vankka osaaminen ydinliiketoiminnastamme sekä vahvat näytöt erilaisista asumisen konseptien kehittämisestä ja toimintamallien luomisesta. Hän on ollut kehittämässä mm. SATOn StudioKoti- ja JoustoKoti -konsepteja sekä vastannut asiakaspalvelu-toiminnon rakentamisesta”, SATOn toimitusjohtaja Antti Aarnio sanoo.

“Olen hyvin innoissani uudesta roolista kehitysjohtajana. Tärkein tavoitteeni on varmistaa, että SATO on vuokra-asumisen edelläkävijä myös tulevaisuudessa. Haluamme kehittää toimintamallejamme entistä tehokkaammiksi ja parantaa jatkuvasti asiakaskokemustamme. Haluamme myös tutkia ja löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia, SATOn kehitysjohtaja Miikka Karjaluoto kertoo.   

Miikka Karjaluoto aloittaa kehitysjohtajana, kun Tampereen aluejohtajan avoinna olevaan tehtävään valittava uusi henkilö on aloittanut SATOssa.

CV Miikka Karjaluoto

s. vuonna 1974, koulutus: KTM
SATOssa vuodesta 2009

Keskeinen työkokemus:

SATO Oyj

Aluejohtaja 2016−2022
Investointipäällikkö 2011−2016
Asiakaspalvelupäällikkö 2010−2011
Liiketoiminnan kehityspäällikkö 2009−2010

TeliaSonera Finland Oyj, 1999−2009, useita eri tehtäviä, viimeisimpänä Senior Business Controller

Lisätietoja:

SATO Oyj, toimitusjohtaja Antti Aarnio puh. 0201 344 200, antti.aarnio@sato.fi
SATO Oyj, kehitysjohtaja Miikka Karjaluoto puh. 0201 344 068, miikka.karjaluoto@sato.fi

SATO Oyj on vastuullisen vuokra-asumisen asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista vuokranantajista. SATO omistaa noin 25 000 vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

SATOn tavoitteena on tarjota erinomainen asiakaskokemus ja kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot kaupungissa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä. Edistämme kestävää kehitystä ja toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. SATO investoi kannattavasti, vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kasvatamme omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 298,3 miljoonaa euroa, liikevoitto 304,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 259,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoituskiinteistöjen arvo on noin 5 miljardia euroa. www.sato.fi