Yhteisöllinen asuminen: trendi, joka on tullut jäädäkseen

Yhteisöllisestä asumisesta kuhistaan nyt mailla ja mantereilla. Mutta mitä se oikeastaan pitää sisällään, ja miksi se on noussut pinnalle juuri nyt?

Suomessa asuu eniten yksineläjiä koko Euroopassa. Monet pitävät yksin asumisen rauhasta ja vapaudesta, mutta samalla yksinäisyys valtaa alaa ihmisten elämissä.

Yksinäisyyttä ja turvaverkottomuutta on yritetty ratkoa monella tavalla. Yhteisöllisen asumisen yleistyminen kielii, että ihmiset viihtyvät lähellä toisiaan. Esimerkiksi Jätkäsaaressa sijaitseva yhteisörakennutettu Malta-talo, jossa asukkaat harrastavat, viettävät aikaa ja syövät yhdessä, on ollut valtavan onnistunut hanke.

Kaupunkikulttuurissa pyrkimys yhteisöllisyyteen

Yhteisöllinen asuminen voi olla monimuotoista, mutta yleisesti ottaen siihen liittyy talonsisäistä yhteistä toimintaa ja jonkin verran jakamistaloutta. Yksi uusista yhteisöllisen asumisen ratkaisuista on SATOn StudioKoti Vantaan Martinlaaksossa, jossa yhdestä talosta löytyy 68 yksiön lisäksi paljon yhteistä oleskelutilaa.

Yhteisöllinen asuminen on paitsi sosiaalista, myös ekologista. Pasi Mäenpää, kaupunkisosiologian dosentti Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta, ottaa havainnollistavaksi esimerkiksi kierrätysporukat ja ruokapiirit: ne ovat taloudellisesti järkevää toimintaa, ja samalla väistämättä yhteisöjä.

“Ilmassa on nyt yhteinen tekeminen. Digitalisaatio on mahdollistanut sen, että ihmiset voivat löytää toisensa uusilla tavoilla”, Mäenpää kertoo.

Mäenpää on tutkinut viimeiset pari vuotta kaupunkiaktivismia ja itseorganisoituva toimintaa, joissa molemmissa on pyrkimys yhteisöllisyyteen. Mäenpää uskoo, että yhteisöllisen asumisen tarve ei lähde pelkästään yksinäisyyden kokemuksesta, vaan isommatkin perheet voivat hyötyä yhteisasumisesta.

“Kyllä yhteisöllisyyden tarve esimerkiksi lapsiperheissä on ihan selvää. Tutkimuksissa on usein tullut vastaan se, että juuri pienten lasten äidit ovat kaikista aktiivisimpia, kun puhutaan yhteisöllisistä aloitteista sosiaalisessa mediassa.”.

Yhteisöllisen asumisen ensiaskeleet

Yhteisöllinen asuminen vaikuttaisi olevan vastaus moneen nykypäivän kysymykseen. Muutokset yhteiskunnallisella tasolla tapahtuvat kuitenkin hitaasti ja Suomessa yhteisöllisen asumisen vaihtoehto on vielä suhteellisen uusi ilmiö. Siksi ei myöskään ole vielä olemassa vakiintuneita tapoja siihen, miten asuinyhteisön asioita hoidetaan.

“Kokemus on kertonut, että on myös jouduttu säätämään sellaisia sääntöjä ja mekanismeja, joita ei alun perin osattu ajatella. Oppimista tapahtuu koko ajan niin yhteisö- kuin yksilötasollakin. Ei ole olemassa mitään valmista yhteisöllisen asumisen mallia, joka sopisi kaikille, vaan yhteisöasuminen vaatii kaikilta asukkailta tasavertaista panosta”, Mäenpää valaisee.

On myös totta, että kaikki eivät aina ole hyvää pataa keskenään. Tämä toteutuu niin yhteisöasumisessa kuin yhteiskunnassa laajemminkin.

“Kun ihminen menee sokkotreffeille, hän ei voi tietää, mitä tapahtuu. Silti tekee mieli mennä, koska siinä on se odotusarvo, että saattaa löytää sen oikean. Samanlainen tilanne muodostuu yhteisöllisessä asumisessa: toivotaan juuri sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on kivaa, mutta samalla tiedostetaan riski siitä, ettei se aina onnistu”.

Ihmisten väliset dynamiikat ovat asia, joita ei voi etukäteen ennustaa. Sen vuoksi vaihtuvuus yhteisöllisissä asuinratkaisuissa saattaa olla korkeampi.

“Toisaalta, jos syntyy tiivis yhteisö, siitä pidetään tiukasti kiinni. Silloin samalla porukalla voidaan haluta asua todella pitkään”, Mäenpää pohtii.

Kaupunkielämää kivikautisissa yhteisöissä

On luontevaa, että tiiviistä asumisyhteisöstä puhuttaessa mieleen nousee ajatus kivikautisesta ihmislaumasta. Mäenpää kertoo, että tietyt tutkijat puhuvat “eloonjäämisyhteisöstä”, jossa muutaman kymmenen ihmisen laumassa pystytään tehokkaimmin pitämään huolta muista. Siinä valossa nykymaailman perheyksiköt ovat liian pieniä ja tehottomia.

“Sosiologiassa ollaan kuitenkin sitä mieltä, että mitään alkuperäistä ei ole koskaan ollutkaan. Vaikka aivomme olisivat kehittyneet kivikaudella, olemme kuitenkin muovautuvia olentoja”, Mäenpää kertoo.

Yhteisöllisessä asumisessa ei olekaan kyse “oikeasta tavasta asua”, vaan enemmänkin meidän aikaamme sopivista uusista vaihtoehdosta muiden tapojen rinnalle. Ihmisten valinnanvapaus lisääntyy ja elintavat eriytyvät yhteiskunnallisesti ja kulutuskulttuurissa – miksei näin kävisi siis myös asumisessa.

“Kaupunkielämässä on aina loppujen lopuksi kyse siitä, miten yhtä aikaa ollaan lähellä toisiamme ja pidetään toisemme tarpeeksi etäällä. Oma vapaus ja rauha ovat tärkeitä, mutta samaan aikaan tulisi aina olla mahdollisuus sosiaaliseen elämään – ja valita juuri ne ihmiset ja tavat, joilla ollaan tekemisissä.”

Tämä ajatus kiteyttää myös yhteisöllisen asumisen luonteen: ollaan lähellä muita ja tehdään yhdessä asioita, mutta samalla pidetään oma tila omana.

Yhteisöllinen asuminen tulee yleistymään

Yhteisöllisestä asumisesta keskustellaan julkisuudessa paljon juuri nyt. Suomessa on herätty laajemmin ajatukseen vasta muutaman vuoden sisällä, mutta esimerkiksi muualla Euroopassa ollaan jo pidemmällä. Muuttaako yhteisöllinen asuminen todella yhteiskuntaa vai onko kyse kuitenkin vain ohimenevästä trendistä?

“Kyllä voidaan ajatella, että yhteisöllinen asuminen on nyt jonkinlainen trendi. Mutta monestihan trendit ovat sellaisia, että vaikka ne olisivat kuinka kestäviä ja pysyviä, esiintyvät ne julkisuudessa ilmiötrendeinä vain hetken. Yhteisöllinen asuminen ei välttämättä ole ilmiö pitkään, mutta uskon, että se tulee yleistymään”, Mäenpää pohtii.

Muuttuvassa maailmassa erilaiset vaihtoehdot asumiselle ovat tervetulleita ja jopa välttämättömiä - niin taloudellisesti, ekologisesti kuin sosiaalisestikin.

Mäenpää uskoo, että yhteisöllisessä asumisessa ollaan vasta alussa, ja tulevaisuudessa uusia ratkaisuja tullaan näkemään vielä paljon enemmän.